Sibelius

Sibbedetsku
Valumuotin kipsiluonnosdetalji

Erosen ura lähti todenteolla käyntiin 1960-luvun alussa Sibelius-monumenttikilpailun ansiosta. Vaikka Eila Hiltunen voitti varsinaisen kilpailun teoksella Passio Musicae (1967), Sibeliuksen suku piti Erosen näköispatsasehdotuksesta. Kilpailu toteutettiin nimimerkeillä eikä kilpailijoiden henkilöllisyyttä saanut paljastaa, joten oli pitkään epäselvää, kuka Sibeliuksen omaisia miellyttäneen työn oli suunnitellut.

Lopulta Järvenpään Sibelius-seura tilasi teoksen ja lahjoitti sen Järvenpään kaupungille. Kilpailuehdotusta kehitettiin yhdessä Sibeliuksen omaisten kanssa.

Eronen ei itse koskaan tavannut Sibeliusta henkilökohtaisesti eikä nähnyt hänestä tallennettua filmimateriaalia ennen kuin vasta veistoksen valmistuttua. Eronen hahmotteli lopullisen version Eeva Paloheimon isästään antaman A4-kokoisen valokuvan mukaan. Kasvonpiirteet Eronen tunsi jo entuudestaan, sillä hän oli veistänyt toisinnon Wäinö Aaltosen Sibeliuksen marmoririntakuvasta (originaali 1935) työskennellessään tämän apulaisena vuosina 1950–51.

Sekä Sibeliuksen omaiset että Eronen itse ovat olleet tyytyväisiä siihen, kuinka säveltäjän olemus oli vangittu pronssiin. Aino Sibelius kävi katsomassa veistosta avajaispäivän iltana yksityisesti ja kun hän näki sen tervasoihtujen valossa, hän sanoi:

Sehän on aivan kuin meidän pappa Janne!

Työ valmistui vuonna 1964 ja se ehti valmistua Sibeliuksen syntymän 100-vuotisjuhlavuodeksi 1965. Tänä päivänä patsas on Järvenpään kulttuuripuistossa, kirjaston vieressä.

Helsingin sanomien artikkeli julkistustilaisuudesta 28.9.1964 Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen patsas paljastettiin Järvenpäässä

Kommentointi on suljettu.